Varhainen tehokas MS-lääkitys estää merkittävästi taudin etenemistä
Viime syksyn ECTRIMS-kokouksessa ja alkuvuoden ensimmäisissä tutkimuspaloissakin esillä olleet MS-taudin lääkehoidon aloitukseen liittyvät erilaiset hoitostrategiat olivat jälleen esillä tuoreessa JAMA Neurology:ssa julkaistussa brittitutkimuksessa.
Tutkimuksessa käytiin läpi Lounais-Walesin alueen potilasarkistot vuosilta 1998–2017. Mukaan saatiin kaikkiaan 720 potilaan tiedot, ja heistä lopulliseen analyysiin kelpuutettiin 592. Potilaat jaettiin ensimmäisen aloitetun MS-lääkityksen mukaan joko varhaista tehokasta lääkehoitoa saaneisiin (104 potilasta) tai eskalaatioryhmään (488 potilasta). Varhaiseksi tehokkaaksi hoidoksi luokiteltiin alemtutsumabi ja natalitsumabi, kun taas muut lääkevalmisteet (beetainterferonit, glatirameeriasetaatti, dimetyylifumaraatti, fingolimodi ja teriflunomidi) kuuluivat jälkimmäiseen joukkoon.
Koska kyseessä oli retrospektiivinen analyysi tosielämän aineistosta, alemtutsumabia tai natalitsumabia saaneilla sairaus oli odotetusti selvästi sekä kliinisesti että radiologisesti aktiivisempi kuin muita lääkkeitä ensi linjassa saaneilla. Jälkimainitussa ryhmässäkin hoitoa jouduttiin tehostamaan 58 potilaalla (11,9 %), tyypillisesti sairauden lääkehoidon läpi aiheuttamien pahenemisvaiheiden vuoksi. Tämä tapahtui keskimäärin 2,4 vuoden kuluttua hoidon alusta lukien.
Tutkimuksen ensisijainen päämäärä oli selvittää, miten ensimmäinen lääkehoito vaikutti viiden vuoden seurannassa ilmaantuneeseen haitta-asteen muutokseen EDSS-asteikolla mitattuna. Toissijaisena tavoitteena oli arvioida mahdollista ajallista eroa uuden pysyvän haitan ilmaantumisen osalta ryhmien välillä.
Viiden vuoden seurannassa varhaisen tehokkaan hoidon ryhmässä EDSS-muutos oli keskimäärin vain 0,3 pistettä, kun taas verrokkiryhmässä se oli 1,2 pistettä. Ero oli tilastollisesti merkittävä myös kaikkien tutkittujen eri muuttujien kera arvioituna. Alemtutsumabia tai natalitsumabia saaneilla pysyvää uutta haittaa todettiin keskimäärin kuuden vuoden kuluttua hoidon alusta (vaihteluväli 3,17–9,16 vuotta). Muita lääkevalmisteita alkuun saaneilla tähän meni sen sijaan keskimäärin 3,14 vuotta (vaihteluväli 2,77–4,00 vuotta). Jälkimainitussa ryhmässä tulos ei merkittävästi muuttunut myöskään niillä, joilla hoitoa seurannassa tehostettiin. Tällä kertaa ryhmien välinen ero jäi kuitenkin vaille tilastollista merkittävyyttä monimuuttuja-analyysin jälkeen.
Ajallisesti kertyvä haitta lääkehoidon aikana oli molemmissa ryhmissä selvästi ikäriippuvainen ilmiö. Tutkijat päättelivätkin, että MS-taudin varhaisvaiheessa kertyvä haitta yhdistyy sairauden aiheuttamiin pahenemisvaiheisiin ja näihin vaikuttava lääkehoito puolestaan korreloi teholtaan potilaan ikään. Mitä nuorempi potilas, sitä tehokkaampi vaste.
Tutkimusryhmien välillä todettu ero EDSS-pisteiden muutoksen osalta selittyi tutkijoiden mukaan todennäköisesti pääosin sillä, että teholtaan miedommilla lääkevalmisteilla aloittaneilla potilailla haittaa ehti kertyä ennen tehokkaampaan hoitoon siirtymistä. Hoidon tehostuksen jälkeen näilläkin potilailla teho uusien pahenemisvaiheiden estossa oli käytännössä yhtä hyvä kuin niillä, jotka olivat saaneet tehokkaita lääkeitä heti taudin alusta alkaen.
Tutkimus on puutteistaan huolimatta mielenkiintoinen. Se osoittaa, että vaikka sairaus alkaa aktiivisena, voidaan tehokkaalla hoidolla merkittävästi vaikuttaa tulevien vuosien ennusteeseen. Tutkimus korostaa myös aktiivista lääkehoidon tehon seurantaa. Tämä tulee ulottaa kliinisen kuvan (mahdolliset pahenemisvaiheet) ohella myös aivojen magneettimuutoksista tehtyyn taudin tausta-aktiivisuuden arvioon.
Lähde
Harding K et al. Clinical Outcomes of Escalation vs Early Intensive Disease-Modifying Therapy in Patients With Multiple Sclerosis. JAMA Neurol. 2019 Feb 18.
