Tammikuussa äänestetään sosiaali- ja terveyspalvelujemme tulevaisuudesta

Tammikuussa 2022 järjestetään ensimmäiset aluevaalit, joissa valitaan sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä vastaavien hyvinvointialueiden aluevaltuustot. Neuroliiton tavoitteena on, että vammaisten henkilöiden ja kolmannen sektorin vaikutusmahdollisuudet hyvinvointialueilla turvataan.

1. Käytä äänioikeuttasi

Äänestäminen on perusoikeutemme ja Neuroliitto haluaa muistuttaa, että äänestämisen turvallisuudesta huolehditaan kaikin tavoin myös aluevaalien äänestyspaikoilla. Vaalien yleisjärjestelyistä huolehtivat kuntien keskusvaalilautakunnat, joilta voi kysyä asiasta lisätietoa.

2. Vammaisten henkilöiden vaikuttamismahdollisuudet hyvinvointialueilla on turvattava

Laki hyvinvointialueesta määrää, että aluehallituksen on asetettava hyvinvointialueelle oma vammaisneuvosto. Vammaisneuvostojen merkitys vammaisasioiden asiantuntijatahoina on tunnustettava hyvinvointialueilla vakiinnuttamalla vammaisneuvostot osaksi hyvinvointialueiden päätöksentekoprosessia ja valmistelutyötä. Tällä tavalla vammaisten henkilöiden ääni saadaan kuuluviin heitä koskevassa päätöksenteossa.

Vammaisneuvostojen asiantuntijaroolin vahvistamisen edellytyksenä on, että vammaisilla henkilöillä on neuvostoissa riittävä edustus. Edustajat tulisi nimetä vammaispoliittisin, ei puoluepoliittisin perustein.

3. Huolehditaan yhdistysten toimintaedellytyksistä myös uusissa hallintorakenteissa

Järjestöillä ja paikallisyhdistyksillä tulee säilymään merkittävä rooli terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä myös tulevaisuudessa. Lainsäädännössä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen – mukaan lukien järjestöjen tukeminen – kuuluu osaltaan sekä hyvinvointialueille että kunnille.

Hyvinvointialueiden on valmisteltava omaa rooliaan sote-järjestöjen tukemisessa mahdollisimman ajoissa. Hyvinvointialueiden ja kuntien välille täytyy muodostaa selkeä vastuunjako yhdistysten toiminta-avustusten jakamisesta. Siinä on huomioitava paikalliset yhdistykset oikeudenmukaisella ja yhdenvertaisella tavalla.

Jos vastuunjako ei ole selkeä, sote-järjestöjen avustuksiin voi syntyä katkoksia tai tahattomia leikkauksia. Tämä vaarantaa järjestöjen arvokkaan toiminnan.

Hyvinvointialueille täytyy luoda toimivat rakenteet järjestöyhteistyölle, jotta päätöksenteossa saadaan hyödynnettyä yhdistysten tärkeää asiantuntijaroolia jäsentensä edustajana ja asiakasnäkökulman esiintuojana. Tämä tarkoittaa muun muassa hyvinvointialueella toimivien järjestöjen toiminnan tukemista, niiden mukaan kutsumista ja osallistumista hyvinvointialueen toiminnan ja palvelujen suunnitteluun, sekä hyvinvointialueelle perustettavia viranhaltijoiden ja/tai päättäjien ja järjestöjen välisiä yhteistyöelimiä.

Tärkeät päivämäärät aluevaaleissa

  • Ennakkoäänestys kotimaassa 12.–18.1.2022
  • Vaalipäivä 23.1.2022
  • Valtuustot aloittavat työnsä 1.3.2022

Kotona voi äänestää ennakkoon

Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen toimintakykynsä estää pääsyn ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestyksen toimittaa keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija.

Vuoden 2022 aluevaaleissa kotiäänestyksen tarpeesta on ilmoitettava oman kunnan keskusvaalilautakunnalle tiistaihin 11.1.22 klo 16 mennessä.

Katso tarkemmat tiedot osoitteesta vaalit.fi/aanestaminen-kotona

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos

Mainos päättyy

Tule mukaan neuroyhteisöön

Neuroliiton 25 jäsenyhdistyksessä on noin 10 000 jäsentä. Yhdistykset mahdollistavat vertaistuen sairastuneille ja heidän läheisilleen ja tuovat yhdistystoiminnan lähelle. Jäseneksi voivat liittyä sairastuneet, läheiset tai muutoin toimintaa kannattavat ihmiset ja yhteisöt.

Liity jäseneksi