Omat voimavarat käyttöön ikääntyneiden kuntoutuksessa

”Noin 80-vuotias mies lähti ensimmäistä kertaa elämässään ns. veteraanikuntoutukseen erääseen kuntoutuslaitokseen. Saapuessaan ensimmäiseen jumppaharjoitukseen hän oli väärin pukeutunut ja joutui nuoren ”jumpparin” edessä riisumaan itsensä alusvaatteisilleen. Tämä jo tuntui miehestä nöyryyttävältä, koska hänen ikäisensä mies oli tottunut olemaan siististi ja asiallisesti pukeutunut varsinkin naisseurassa.

Tämän jälkeen jumppari pani kovaäänisen musiikin päälle ja alkoi ohjata liikkeitten oikeata suorittamista. Iäkästä huonokuuloista miestä kovaääninen taustamelu häiritsi, eikä hän kuullut mitään, mitä sanottiin. Mies pyysi ohjaajaa hiljentämään musiikkia tai panemaan sen pois kokonaan, jotta hän kuulisi ohjeet. Nuori hyvin koulutettu ja varmasti asiansa osaava jumppari totesi, että musiikki kuului oleellisena osana tähän kunto-ohjelmaan eikä sitä sen vuoksi voi poistaa eikä edes hiljentää.

Tämän jälkeen miestä ei enää jumppasalissa näkynyt eikä hän enää veteraanikuntoutukseen hakeutunut.”

Ikääntynyt ihminen voi kokea kuntoutuksen hyvin epämiellyttävä, mikäli sitä ei toteuteta hänen ehdoillaan. Tätä kuvaa myös oheinen tositapahtuma. Siinä kuntouttaja ja kuntoutuja eivät kohtaa toisiaan ihmisinä, eikä ammatillisesti hyvin koulutettu kuntouttaja ota huomioon tai kunnioita ikääntyneen asiakkaansa toiveita, tarpeita eikä mielipiteitä.

Iäkkäiden ihmisten suhteellinen osuus väestöstä on jatkuvasti lisääntynyt. Toistaiseksi olemme olleet ikärakenteeltamme Euroopan nuorekkaimpia, mutta kun suuret ikäluokat tulevat eläkeikään, olemme nähtävästi maanosamme iäkkäin kansakunta. On laskettu, että vuonna 2030 joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias ja joka neljäskymmenes yli 85-vuotias.

Myös nuorena sairastuneiden neurologisten potilaiden elinikä ja ennuste on parantunut. Lisäksi yli 65-vuotiaiden ihmisten merkittävin toimintakykyä rajoittava tekijä on jokin neurologinen sairaus. Näitä ovat mm. kudoksia rappeuttavat sairaudet, kuten Alzheimerin tauti ja Parkinsonin tauti sekä erilaiset aivoverenkiertohäiriöt.

Tämä merkitsee, että ikääntyneiden neurologisten potilaiden määrä tulee kasvamaan ja ikääntyminen tulee olemaan neurologisen kuntoutuksen nopeimmin kasvava alue.

Tämä myös edellyttää useiden eri ammattilaisten hyvää yhteistyötä. Ikääntyneen neurologisen potilaan toimintakyvyn arvioinnissa on samanaikaisesti otettava huomioon kuntoutujan käyttäytyminen, kom­munikointi, aistien toiminta, liikkuminen, ruumiin hallinta, kätevyys, itsestään huolehtiminen, tilanteen hallinta ja erityistaidot.

Kuntoutuksen tavoitteena on ihmisen omatoimisuuden ja itsenäisyyden edistäminen ja tukeminen. Se on perusteltua sekä inhimillisistä että taloudellisista syistä. Jokaisen vastuu omasta selviytymisestään on myös lisääntymässä.

Hitaus ei ole heikkous vaan vahvuus

Ihmisen aivoissa, aistien toiminnassa ja lihaksissa tapahtuu ikääntymisen myötä muutoksia, jotka heijastuvat päivittäiseen toimintakykyyn ja osallistumiseen. Aivojen toiminnalliset ja rakenteelliset elementit eivät kuitenkaan huonone merkittävästi eliniän aikana. Vaikka aivosoluja kuolee iän myötä noin 2000 solua tunnissa, niin sillä ei ole suurta merkitystä. Soluja on niin valtavasti ja aivot ovat joustavat: hermosolut pystyvät rakentamaan ihmisen ikään­tyessäkin uusia yhteyksiä.

Toiminnan hidastuminen johtuu siitä, kun ikääntynyt ihminen rakentaa aistijärjestelmänsä toiminnan ymmärryksen varaan. Se on hitaampi prosessi kuin ulkoa oppimisen kautta tapahtuva toiminta.

Ikä tuo tullessaan fyysisen aktiivisuuden vähenemistä ja 45-ikävuoden jälkeen fyysisen kunnon jatkuva säännöllinen ylläpito on kaikille ihmisille kunnosta riippumatta välttämätöntä. Vaikka aivojen toiminta jalostuu iän myötä, fyysiset ominaisuudet heikkenevät, ellei niitä ylläpidetä. Ikääntyneen, neurologisesta sairaudesta kärsivän kohdalla ei ole kyse vain sairauden tuomista rajoituksista, vaan myös iän tuomista muutoksista ja rajoituksista. Tästä syystä fyysisen kunnon ylläpitäminen on hänelle vieläkin tärkeämpää.

Motorinen muisti säilyy

Iäkkään ihmisen kuntoutuksen tulisi aina olla hyvin käytännön läheistä, jotta syntyy ymmärrys, miksi näin tehdään. Kun iäkäs ihminen ymmärtää, miksi joku asia on juuri hänelle tärkeä, niin kuntoutumiseen rakentuu vahva motivaatio.

Motorinen muisti on eräs kaikkein parhaita apuja ikääntyneen kuntoutuksessa. Siksi myös liikunnan eri muotoja kannattaa opetella jo nuorena, koska ne säilyvät ihmisen muistissa läpi koko iän ja niihin voi turvautua vanhemmitenkin ja hakea sieltä malleja. Tästä johtuen kuntoutuksessa ei pidä käyttää sellaisia fyysisiä toimintamalleja, jotka ovat asianomaiselle ihmiselle täysin vieraita, vaan mallit tulee hakea aikaisempien vahvuuksien alueelta.

Jos kuntoutussuunnitelma tehdään vain lääketieteellisen toimintakyvyn arvion mukaan, se ei välttämättä vastaa niitä tarpeita, jotka itsenäisen selviytymisen kannalta kotiympäristössä ovat tarpeen. Kuntoutussuunnitelmaan voisi liittää myös elämänhallinnan arvioimisen, mikä on keskeinen osa kaikessa kuntoutustoiminnassa.

Ikääntyminen merkitsee usein myös tietynlaista yksinäisyyttä ja taipumusta eristäytyneisyyteen, mikä johtuu paitsi fyysisen aktiivisuuden vähenemisestä myös ystäväpiirin harvenemisesta. Yksinäisyys tuo monasti mukanaan masennusta. Kuntoutussuunnitelmassa olisi otettava huomioon myös tämä seikka. Mahdollisuuksien mukaan olisi luotava yksinäisyyden, masennuksen ja eristäytyneisyyden estämiseksi sosiaalisia verkostoja, ja laatia kuntoutujalle säännöllinen päivärytmi erilaisilla kuntoutustoimenpiteillä yhdessä hänen kanssaan.

Kuntouttajat ovat usein ikääntynyttä kuntoutujaa paljon nuorempia ja vähäisemmän elämänkokemuksen omaavia, joten heidän pitäisi ottaa iäkkäämmän kuntoutujan kokemus käyttöön. Jo kuntoutussuunnitelmaa tehtäessä voitaisiin ottaa huomioon asiakkaan kokemus, mielikuvat ja aikaisemmat vahvuudet. Niistä löytyy se motivaatio kuntoutukseen ja sitoutuminen toimenpiteisiin, jotka kuntoutuksen kannalta ovat tärkeitä.

Kokemukseen liittyy asioiden ymmärtämistä ja viisautta, miten erilaiset ristiriitatilanteet hoidetaan. Sen tuomat mielikuvat ja toimintamallit ovat muistissa. Jokainen asiakas kuntoutuksessa on oman elämänsä ja oman sairautensa paras asiantuntija.

Asiakas on ”kuningas”

Elämme tietoyhteiskunnassa ja olemme siirtymässä kohti palveluyhteiskuntaa. Hyvinvointipalvelut tulevat olemaan merkittävin ja kysytyin sijoituskohde lähivuosikymmeninä. Onnistuaksemme palvelutehtävässä meidän on tiedostettava asiakkuuden merkitys ja tajuttava, että asiakas on ”kuningas”.

Eri alojen ammattilaiset ovat meillä hyvin koulutettuja ja taidoissaan maailman huippuosaajia. Näin myös hoidon ja kuntoutuksen alalla. Mutta osaammeko arvostaa myös asiakkaita, kuten ikääntyviä kuntoutettavia ja ottaa huomioon heidän persoonalliset, yksilölliset tarpeensa vai luommeko hyvin koulutettuina esille vain omat taitomme ja tietomme?

Hyvin usein kuntoutuksen ammattilaisilta puuttuu asiakkuuden näkökulma. Inhimillisyys, ihmisläheisyys, toisen arvostaminen ja toisen huomioon ottaminen ei puhuttele suomalaista työntekijää. Oppimestariäly katsoo ylhäältä päin ja määrää, miten tehdään ja mitä tehdään. Harvemmin se kysyy, mitä juuri tämä asiakas, tämä ihminen haluaa, tarvitsee ja toivoo.

Mitä iäkkäämpi ihminen on, sitä tietoisempi hän on palvelun ja asiakkuuden merkityksestä. Nuori ei aina tiedä palvelua hakiessaan, mitä haluaa ja mitä pitäisi saada. Iäkäs ihminen huomaa ja vaistoaa heti, mikä hänen asemansa palvelun piirissä on ja onko hänen tarpeensa oikein arvioitu.

Suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän suurimpia puutteita on asiakkuuden ja palvelun oikea oivaltaminen. Ammattitaitoa meillä on, mutta asiakkaan palveleminen ja huomioonottaminen oikealla tavalla puuttuu.