Oma keho voi olla ystävä ja turvapaikka

Sairastuminen etenevään neurologiseen sairauteen, joka muuttaa omaa toimintakykyä, voi olla traumaattinen kokemus jopa siinä määrin, että omasta kehosta tulee turvaton. Luottamus omaan kehoon ja pystyvyyteen heikkenee. 

Neurologiseen ja psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti Susanna Mäkelä Maskun neurologisesta kuntoutuskeskuksesta tunnistaa tilanteen. Hän kohtaa asiakastyössään kuntoutujia, joiden kehosuhteessa on haasteita sairauden tuomien oireiden myötä. Se voi ilmetä esimerkiksi liikkumisen pelkona. 

– Jos omassa kehossa on ollut pitkään vaikka kipuja, voi sitä haluta välttää kokonaan – ei halua ajatella koko kehoa lainkaan. Psykofyysisen fysioterapian avulla pyritään löytämään uudestaan se tunne, että kehossa on turvallista olla, hän selittää. 

Psykofyysinen fysioterapia on fysioterapian erikoisala, jonka ydin on kokonaisvaltaisessa ihmiskäsityksessä. Se tarkoittaa, että keho ja mieli ovat erottamattomat ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Eli se, mitä tapahtuu mielessä ajatuksen ja tunteen tasolla, heijastuu aina myös kehoon fyysisinä reaktioina. 

– Sama toimii myös toiseen suuntaan: ne asiat, joita meidän kehossamme tapahtuu, millaista liikettä, millaisia asentoja meillä on, heijastuvat taas tunteisiimme ja mieleemme. 

– Kipukaan ei ole vain jotain siellä kehossa, vaan se on kokemus, johon sisältyy kehollinen osa, mutta yleensä siihen nivoutuu myös paljon erilaisia tunteita, ajatuksia, uskomuksia ja aiempia kipukokemuksia.

Psykofyysisen fysioterapian avulla tutustutaan siihen, mitä kehossa tapahtuu, mitä erilaiset reaktiot tarkoittavat ja millaisissa tilanteissa ne syntyvät.

Onko tässä terapiamuodossa joitain erityispiirteitä liittyen neurologisiin kuntoutujiin? 

– Itse koen, että ei. Totta kai taustalla olevat sairaudet huomioidaan, mutta enemmän keskitytään siihen, mitä tälle ihmiselle kuuluu juuri sellaisena kuin hän on, ilman mitään diagnoosia. 

Se, missä kuntoutujan diagnoosi näkyy, ovat neurologisiin sairauksiin liittyvät tyypilliset oireet.  Mäkelän mukaan tällaisia ovat esimerkiksi pitkittyneet kiputilat. 

Kaikki lähtee hermostosta

Psykofyysisessä fysioterapiassa hyödynnetään muustakin fysioterapiasta tuttuja liike-, hengitys- ja rentoutumisharjoitteita. Lisäksi siihen kuuluvat kehotietoisuusharjoitukset sekä vireystilan säätelyyn liittyvät harjoitukset. 

– Harjoitteet liittyvät autonomisen hermostomme toimintaan ja sen synnyttämiin tunne- ja kehoreaktioihin, niiden tunnistamiseen ja säätelyyn, Mäkelä kertoo. 

Seuraa tärkeää teoriaa, joka auttaa ymmärtämään, miksi reagoimme niin kuin reagoimme ja miten voimme reaktioihimme vaikuttaa. 

Autonominen hermosto on se, joka säätelee tahdosta riippumatta monia tärkeitä elintoimintoja, kuten sydämen sykettä, verenpainetta, hengitystä ja hormonituotantoa. Se jakautuu toiminnallisesti kolmeen osaan: sympaattiseen haaraan sekä vatsan- ja selänpuoleisiin parasympaattisiin haaroihin, joilla kaikilla on omat toimintaperiaatteensa. 

Mäkelä kuvaa, miten sympaattinen hermosto aktivoituu, kun keho tarvitsee toimintavalmiutta, esimerkiksi aamulla herätessä, päivän lähtiessä käyntiin. Parasympaattinen hermosto taas vastaa palautumisesta ja rentoutumisesta. Vatsanpuoleinen haara aktivoituu esimerkiksi rauhallisen ruokailun tai mukavien harrastusten aikana.  

Eletty elämä vaikuttaa hermostomme herkkyyteen. Jos meillä on ollut vaikka lapsuudessamme paljon turvattomuutta ja uhkan kokemuksia, hermostomme on oppinut siihen.

– Hermostomme tarkkailee jatkuvasti, olemmeko turvassa vai uhattuna, ja reagoi tilanteeseen meistä riippumatta. Uhka voi olla arkinen, kuten lähestyvä koe tai riita läheisen kanssa. Uhkatilanteessa sympaattinen hermosto valmistaa kehon toimintaan: taistele tai pakene. Jos tämä ei riitä, aktivoituu selän puoleinen parasympaattinen haara, joka voi johtaa lamaantumiseen. Se on ikään kuin se kehon viimeinen oljenkorsi selvitä tilanteesta.

Pois jatkuvasta hälytystilasta

Nyt päästään psykofyysisen fysioterapian ytimeen: vaikka autonomisen hermoston toiminta on tiedostamatonta, se aiheuttaa kehollisia reaktioita, joita me voimme oppia tunnistamaan. Voi ilmetä uniongelmia, pitkittyneitä stressioireita tai jatkuvaa lihasjännitystä. Tunnetasolla voi olla esimerkiksi ahdistuneisuutta tai masennusta. Kaikki nämä kielivät yleensä vireystilan säätelyn ongelmista.

– Eletty elämä vaikuttaa hermostomme herkkyyteen. Jos meillä on ollut vaikka lapsuudessamme paljon turvattomuutta ja uhkan kokemuksia, hermostomme on oppinut siihen. Se voi havaita paljon herkemmin uhkaa asioissa, jotka toiselle ihmiselle eivät ole uhkaavia lainkaan, hän selittää.

Kipu ei terapian myötä välttämättä kokonaan katoa, mutta kivun kokemus muuttuu, kun kehostaan voi löytää myös hyvän olon tunnetta ja nautintoa. 

Psykofyysisen fysioterapian myötä tutustutaan siihen, mitä kehossa tapahtuu, mitä erilaiset reaktiot tarkoittavat ja millaisissa tilanteissa ne syntyvät. Sitten opetellaan rauhoittamaan kehoa, tuomaan siihen turvaa. 

– Kun tunnistamme, millaisessa hermostollisessa tilassa olemme, voimme oppia ikään kuin jarruttelemaan, palauttamaan turvan kokemusta esimerkiksi hengitysharjoituksilla tai muilla kehollisilla harjoitteilla. Ja vaikka aina ei pystyisikään vaikuttamaan keholliseen reaktioon, voi oppia sietämään erilaisia olotiloja ja olemaan niissä kaikesta huolimatta. 

Turvallisessa olotilassa vatsanpuoleinen parasympaattinen hermosto aktivoituu, kehon fysiologinen reaktio muuttuu ja me rauhoitumme. Samalla esimerkiksi aivoissa vapautuu enemmän kapasiteettia loogiseen ajatteluun, luovuuteen ja oppimiseen. Olemme kaiken kaikkiaan toimintakykyisempiä.

– Sairauden myötä voi tulla olo, että kehossa tapahtuu hallitsemattomia reaktioita, joille ei itse voi mitään. Se on pelottavaa ja turhauttavaa, Mäkelä sanoo. 

– Mielestäni on todella tärkeää oppia ymmärtämään, miten näissä reaktioissa on kyse hyvin loogisista asioista. Miten on aivan normaalia, että jokin tilanne synnyttää tietyn reaktion, eikä hätäänny, että mitä minussa nyt tapahtuu. 

Näiden reaktioiden, syiden ja seurausten, ymmärtäminen auttaa suhtautumaan omaan itseensä myötätuntoisemmin. Rauhoittava on myös tieto siitä, ettei mikään tila ole pysyvä – tämäkin menee ohi.

Aikaa ja tilaa tunteille

Kehon ja mielen yhteyden lisäksi psykofyysisessä fysioterapiassa korostuu kuntoutujan ja fysioterapeutin vuorovaikutus. Luottamuksellisen terapiasuhteen luominen on äärimmäisen tärkeää. Sen perusta on kuntoutujan kokemusten hyväksyminen ja arvostus.

– Joskus asiakkaalla saattaa olla taustalla ikäviä kohtaamisia terveydenhuollossa. On esimerkiksi oireita, joille ei löydykään mitään diagnoosia tai selitystä, ja hän on saattanut käydä jo useamman ammattilaisen luona niiden kanssa saamatta apua. On ehkä kohdannut mitätöintiä tai vähättelyä, mikä taas synnyttää epäluuloa ja vastustusta.

Terapeutti tuo prosessiin oman ammattitaitonsa, ja erilaisia harjoitteita ja välineitä, mutta työskentely lähtee aina asiakkaasta, hänen voimavaroistaan ja tilanteestaan. 

– Terapeutin rooli on toimia rinnalla kulkijana ja ohjaajana, kun asiakas itse tekee oivalluksia tuntemuksistaan. Menetelmä ei tarjoa valmiita ratkaisuja, vaan yhdessä tutkitaan, mitä asiakkaan kehossa tapahtuu.

Psykofyysisen fysioterapiajakson kesto vaihtelee suuresti riippuen kuntoutujan tilanteesta. Jos kuormitus on kehittynyt vuosien aikana, on epätodennäköistä, että sitä voidaan purkaa yhdellä tai kahdella kerralla. 

– Yleisesti voisi sanoa, että mitä pidempi kehollinen kokemus tai oirehistoria kuntoutujalla on, sitä enemmän aikaa tarvitaan tilanteen purkamiseen, Mäkelä toteaa. 

Kipu ei terapian myötä välttämättä kokonaan katoa, mutta kivun kokemus muuttuu, kun kehostaan voi löytää myös hyvän olon tunnetta ja nautintoa. 

– Esimerkiksi, jos kipuun liittyy pelko, niin mitä jos me opimmekin olemaan kivun kanssa niin, että läsnä on pelon sijaan turvallisuus? Se vaikuttaa aika isosti siihen, miten me kivun koemme. 

Neurologiset kuntoutusjaksot ovat lyhyitä, mutta suosituksena on usein jatkaa hoitoa esimerkiksi avoterapiassa. Moni kuntoutuja kokee hyötyneensä terapiasta paitsi fyysisesti, myös henkisesti. 

– Kuntoutujat kertovat, että he ovat tehneet matkan takaisin omaan itseen ja omaan kehoon. Oppineet kuulemaan sen tarpeita. Se on aika merkityksellinen asia monelle, että omasta kehosta voi tulla ystävä ja turvallinen paikka, Susanna Mäkelä päättää.