Ministeri Satonen: ”Ikääntyvä Suomi ei pärjää ilman omaishoitajia”
Omaishoitajien aseman parantaminen edellyttää ministeriöiden välistä yhteistyötä. ”Halua on”, ministeri lupaa.
Lainsäädännön, työelämän ja palvelujärjestelmän pitää kannustaa siihen, että kaikissa elämäntilanteissa ja työuran vaiheissa voi halutessaan yhdistää ansiotyötä läheisen hoivaan, linjaa Omaishoitajaliitto. Liitto on kampanjoinut syksyn aikana ansiotyön ja hoivan yhdistämisen teemoista.
– Kun omaishoitaja ottaa hoivavastuuta, joka kuuluu lain mukaan julkiselle puolelle, hänen toimeentulonsa pitää olla turvattu, puheenjohtaja Sari Raassina muistuttaa tunnetusta epäkohdasta.
Liitto esittää, että läheis- ja omaishoivasta aiheutuvien kulujen tasaamisessa voisi käyttää pienten lasten hoidossa käytössä olevaa mallia. Siinä kulut tasataan oikeudenmukaisesti valtion, hyvinvointialueiden, työnantajien ja työntekijöiden kesken.
Omaishoitajaliitto toivoo myös omaishoidon palkkion saamista etuoikeutetuksi tuloksi. Silloin se ei vähennä esimerkiksi työmarkkina- tai perustoimeentulotukea, kuten nykyisin.
Omaishoitajaliitto on keskustellut aiheesta myös työministeri Arto Satosen kanssa. Satonen totesi, että omaishoitajien aseman parantaminen edellyttää eri ministeriöiden yhteistyötä. Hänen mukaansa halua edistää omaishoitajien asemaa on, sillä ikääntyvä Suomi ei selviä ilman omaishoitajia.
Omaishoitajista vain puolet pitää lainmukaisia vapaapäiviään. Tämä johtuu muun muassa siitä, että omaishoitaja ei saa hoidettavaa läheistään sopivaan hoivapaikkaan vapaansa ajaksi.
Työministeri Satonen piti hyvänä Omaishoitajaliiton ideaa sijaisomaishoitajien käytön lisäämisestä. Esimerkiksi syrjäseuduilla kotiin tuleva sijaishoitaja voi olla muutenkin ainoa vaihtoehto. Samalla voitaisiin vahvistaa esimerkiksi työttömien, maahanmuuttajien ja opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua työelämään.
Omaishoitajaliiton mukaan hallitusohjelmassa on paljon hyviä kirjauksia omaishoitajien aseman parantamiseksi. Liitto edellyttää, että niitä edistetään heikkenevistä talousnäkymistä huolimatta.