Metsästäjällä on tähtäimessään hyvinvointi

Syksyisessä metsässä kaksi tyttöä on kumartuneina puolukkamättään ylle. Marjat maistuvat, kauempaa kuuluu aikuisten huhuilua. Siellä ajetaan hirviä. Samassa hommassa ovat tytötkin, mutta marjasaaliin edessä tehtävä unohtuu. Äänet loittonevat ja hiljenevät. Kohta tytöt huomaavat olevansa kahdestaan. Ajoketju on mennyt menojaan ja he ovat jääneet mättäälle keskenään.

Toinen tytöistä on Marika Moisanen, silloin 11-vuotias ja ensimmäisiä kertoja jahdissa mukana. Tarina päättyi hyvin, koska hän on sitä tässä muistelemassa.

− Sen verran minulla oli jo kokemusta maastossa liikkumisesta, että ymmärsin lähteä seuraamaan metsäojaa. Jonkun ajan kuluttua kuulimme jo aikuisten huutelut, he olivat lähteneet meitä etsimään, hän kertoo.

Metsä on ollut Marikalle aina sellainen paikka, minne ”on vain päästävä”. Hän olisi halunnut isän mukaan jänismetsälle jo ihan pienenä, mutta isä ei huolinut.

− Se meinasi, etten tarkene ja pärjää, Marika naurahtaa.

Marikan vuoro koitti siinä vaiheessa, kun isän kunto ei enää sallinut metsässä ”röntöstämistä”. Perheen nuorimmainen pääsi isän tilalle ajoketjuun. Nykyään ketjussa ajo alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, mutta harrastus on jäänyt.

− Tämä laji on ollut minulla koko ajan matkassa. 15-vuotiaana suoritin metsästyskortin ja siitä eteenpäin tahti on vain kiihtynyt, hän nauraa.

Metsästystä laidasta laitaan

Marika metsästää ”ruudilla”, niin kuin alan slangi kuuluu. Se tarkoittaa kiväärillä tai haulikolla metsästystä. Mukana kulkee kaksi koiraa: suomenpystykorva Retu ja nuori, vielä koulutettava suomenajokoira Mörö.

− Ajokoirani on petolinjainen. Sillä metsästetään siis kettuja ja ilveksiä. Myös karhua voisi metsästää ja sitä Mörö on harjoitellutkin, Marika kertoo.

Ilvesten kaatoluvat ovat kuitenkin Marikan mukaan kortilla, joten niiden metsästäminen on harvinaista herkkua. Kajaanissa myös kettutilanne on huono.

− Meillä on täällä kettuja todella vähän, joten koiran kouluttaminen on ollut aika haastavaa. Tällä hetkellä harjoittelemme ajotekniikkaa ja olen ajattanut sillä jänistä. Talvi kun tulee, aion laittaa sen valmiille ketun jäljille, Marika juttelee.

Mieluiten hän metsästää kanalintuja.

− Se on sellaista yksinäisen naisen puuhaa, kuuluu toteamus naurun säestämänä. 

Hoitava metsä

Kysyttäessä, mikä metsästyksessä viehättää, Marikalla on vastaus kirkkaana mielessä: luonnossa liikkuminen.

− Väitän, että en olisi näin hyvässä kunnossa, kuin olen nyt, ilman tätä harrastusta.

Kunnollaan hän viittaa MS-tautiin, jota on sairastanut reilut parikymmentä vuotta. Tällä hetkellä sairaus ei Marikan mukaan vaikuta hänen elämässään juuri mitenkään. Toisinkin on ollut.

− Vuosituhannen vaihteessa oli jakso, jolloin olin MS-taudin takia jalattomana. Olin niin huonossa kunnossa, että ryömin koiran kanssa lumessa. Yritin, että se saisi edes vähän liikuntaa.

Koirien ja metsästysharrastuksen takia Marikan tulee liikuttua paljon. Hän viihtyy luonnossa silloinkin, kun ei metsästä.

− Kainuun vaara-alue on minun sielunrakkauteni. Teen lintureitinkin mielelläni niin, että saan katsella vaaran laelta eteenpäin, jos se suinkin on mahdollista.

− Muistan myös aina kiittää sitä, että pystyn metsässä yhä liikkumaan. Olen miettinyt, että mitä teen, jos jalat menevät lopullisesti alta. Metsästystä en silti ajatellut lopettaa, hän hymyilee.

---

Karhunkaataja

Pikkupojasta asti metsällä kulkenut Juha Lantto haki metsästysharrastukseensa lisää haastetta tarttumalla jouseen. Jousi vei mennessään, aina Kanadan erämaihin ja Afrikan tasangoille asti.

Juha Lantto vastaa puhelimeen missäpä muuallakaan kuin metsässä. Tai no, tarkalleen ottaen autossa, joka on metsässä. Hän on lomalla lapsuudenmaisemissaan Taivalkoskella, pienriistan perässä.

Tosin suunnitelmat menivät hiukan uusiksi, kun oman järven rantaan ilmaantui majava.

− Se tuli vähän yllättävästä paikasta. Yleensä ne tulevat joesta, mutta tämä ui ison järven rantaan, Juha kertoo.

Siitä alkoi viikon kestänyt kyttäys, ennen kuin majava jäi saaliiksi.

− Se tuli toista kilometriä pesäpaikaltaan haavan perässä. Haapa on niiden suosikkiruokaa ja pesän ympäristön se oli jo syönyt puhtaaksi.

Majavasta Juha hyödyntää turkin. Lihakin on syötävää ja jotkut pitävät sitä isonakin herkkuna. Riistan maku on majavan lihassa voimakas.

− Olen kertaalleen tehnyt majavaa ruoaksi, eikä tarvitse tehdä toiste, Juha nauraa.

Riittävästi haastetta

Juhan laji on jousimetsästys. Se vaatii harjoittelua, ennen kuin arvaa lähteä elävän riistan perään.

− Taisin treenata pari vuotta ennen kuin lähdin metsälle jousen kanssa. Ensimmäinen saaliini oli jänis, hän muistelee.

Jousimetsästys kuulostaa eksoottiselta. Juha Lantto nauttii lajin haasteellisuudesta, mutta ei pidä sitä sen hienompana metsästyksen muotona kuin muitakaan.

− Jousi on ase muiden joukossa, hän toteaa.

Juha toimii kotipaikkakuntansa jousiammuntaseurassa jahtimestarina. Lajista kiinnostuneita hän kehottaa olemaan yhteydessä lähiseuraan ja tiedustelemaan sieltä mahdollisuutta tutustua toimintaan.

­− Itse lähdin liikkeelle ihan väärin päin: ostin ensin jousen ja aloin vasta sitten kysellä, että mites tätä lajia oikein harrastetaan, hän naurahtaa.

Jousi on hyvin henkilökohtainen ase. Esimerkiksi liian jäykkää jousta ei välttämättä jaksa virittää. Tietty riista vaatii myös tietyn jousen. Juhallakin niitä on useampia.

Karhun perässä Kanadaan

Suomessa jousella saa ampua pienriistaa sekä hirveä pienempiä sorkkaeläimiä, mutta hirvi, suurpedot ja hylkeet on rajattu jousimetsästyksen ulkopuolelle.

Juha keskittyy pienriistaan, mutta ulkomailla hän on päässyt isompienkin saaliiden kannoille.

− Kanadassa olen ollut kahdesti karhun perässä. Ensimmäinen reissu meni totutellessa. Piti saada oma rauhallisuus sille tasolle, että pystyy ampumaan. Toisella kerralla saaliiksi jäi sitten mustakarhu.

Etelä-Afrikassa Juha on ollut metsästämässä tasankoriistaa Limpopo-joen varressa. Saaliiksi jäi impalaa, kudua, pahkasikaa ja steenbokkia.

− Suurpetoihin emme törmänneet, mutta kirahvi oli aika komea näky, kun se tuli aivan kojun eteen juomaan.

Hänelle lisähaastetta harrastukseen on tuonut viisi vuotta sitten diagnosoitu MS-tauti. Sairaus on vaikuttanut näköhermoon, vieläpä tähtäävässä silmässä.

− Kyllä se häiritsee aika voimakkaasti. Metsässä pystyn kulkemaan, mutta rasituksessa näkö alkaa sumentua, Juha kertoo.

Saalista tärkeämpää Juhalle on kuitenkin luonnossa liikkuminen.

− Jos välillä jotain saapi mukaansa, niin se on pisteenä i:n päälle, hän päättää.