Joustava mieli ei katkea stressissä

Jos kohtaa vakavaa sairautta sairastavan henkilön, joka suhtautuu tilanteeseensa positiivisesti ja huumorilla, voi tilanne herättää terveessä ihmisessä uteliasta ihmettelyä. Sitä miettii, ovatko he aina olleet noin reippaita vai onko vakava sairastuminen muokannut heistä selviytyjiä.

Kun ihminen ei sorru vastoinkäymisissä ja menetyksissä vaan sopeutuu ja jatkaa elämäänsä, on hänellä hyvä resilienssi. Resilienssi tarkoittaa mielen joustavuutta ja kestävyyttä. Se antaa rohkeutta kohdata haasteet ja ponnistella selviytyäkseen.

Resilienssiä tutkinut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula kuvailee resilienttiä ihmistä näin:

– Hänellä on hyvä stressinsäätelykyky. Hän osaa säädellä omaa kehoaan ja mieltään niin, että kielteinen ajattelu ja kielteiset asenteet eivät ota valtaa. Hän on rohkea, optimistinen ja toiveikas. Hän uskoo omaan pystyvyyteensä, ja hän ottaa vastuun itsestään, mutta osaa myös hakea tukea toisilta.

Haavoittuvaisesta vahvaksi

Jotkut ihmiset ovat hyvin resilienttejä jo syntyjään. Jos on luonnostaan rohkea, ulospäin suuntautunut ja älykäs, kestää todennäköisesti hyvin myös stressitilanteita. Jos on taas ujo, arka ja sisäänpäinkääntynyt, voi muutosten kohtaaminen olla raskaampaa.

– Resilienssi ei ole kuitenkaan vain synnynnäinen ominaisuus. Genetiikalla on osansa, mutta ympäristötekijät ja käyttäytyminen vaikuttavat enemmän resilienssin kehittymiseen. Esimerkiksi asenteet, tunteiden säätely ja ihmissuhdetaidot ovat kaikki opittuja, Poijula huomauttaa.

Myönteisyys, huumorintaju, empatiakyky ja kyky tulla toimeen muiden kanssa vahvistavat myös resilienssiä. Näitä kaikkia ominaisuuksia voi kehittää. Resilienssi myös vahvistuu elämänkokemusten ja iän myötä.

Usein sanotaan, että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Kyse on juuri resilienssistä.

– Vaikka stressi tilapäisesti heikentää hyvinvointia, pitkällä aikavälillä kärsimyksen rinnalla tapahtuva henkinen kasvu ja voimaantumisen kokemus voivat parantaa henkistä hyvinvointia. Ihminen on kohdannut oman haavoittuvuutensa ja löytänyt vahvuutensa.

Usko omaan pystyvyyteen, hyvä itsetunto, itsensä voimaannuttaminen, sairauden hyväksyminen ja toivo ovat tekijöitä, jotka auttavat fyysisesti sairasta selviytymisessä.

Soili Poijula

Mutta toisaalta, vaikka olisi kuinka vahva resilienssi, kaikilla on murtumapisteensä. Kun stressiä kasautuu muutosten ja menetysten vuoksi liikaa, eikä hoitoa, tukea ja apua ole riittävästi, mielenterveys on uhattuna.

Resilienssi auttaa sairastunutta

Kun sairastuu vakavaan sairauteen, muutosten kohtaamisen taitoa koetellaan. Niinkin voi käydä, että ihminen ei edes tiedä olevansa resilientti, vaan pitää itseään pikemminkin pessimistinä ja helposti haavoittuvana. Mutta vakavan sairastumisen osuessa kohdalle huomaakin yllättäen, että voi selviytyä jostakin sellaisesta, jota ei edes uskonut voivansa kestää.

– Usko omaan pystyvyyteen, hyvä itsetunto, itsensä voimaannuttaminen, sairauden hyväksyminen ja toivo ovat tekijöitä, jotka auttavat fyysisesti sairasta selviytymisessä. Myös hoitoon kiinnittyminen ja toisilta ihmisiltä saatu tuki ovat tärkeitä resilienssitekijöitä.

Kun on tutkittu fyysisesti sairaiden ja resilienssin yhteyttä, on havaittu, että resilientit oireilevat vähemmän. Kroonisesta kivusta kärsivien resilienssivoimavarat ennustivat henkistä terveyttä. Resilientit raportoivat muita enemmän positiivisia tunteita ja myönteisiä ihmissuhdetapahtumia. Kielteiset tunteet ja ajatukset eivät ottaneet heitä valtaansa.

– Ikäihmisilläkin henkinen hyvinvointi kumpuaa elämän merkityksellisyyden ja mielekkyyden tunteesta sekä myönteisestä suhteesta omiin läheisiin ja omaan ympäristöön. Ei siitä, onko fyysisesti terve vai sairas.

Taitoa voi opetella

Hyvä uutinen on se, että resilienssiään voi kehittää. Erilaiset mielenhallinnan työkalut, kuten tietoinen läsnäolo ja meditaatio, vahvistavat mielen joustavuutta. Harjoitteita löytyy internetistä helposti ja paljon.

– Harjoitus tekee mestarin. Kun riittävän kauan ja säännöllisesti harjoittaa tietoisuustaitoja, alkaa aivojen alueella näkyä muutoksia. Positiivisia ajatuksia ja tunteita tuottavat aivoalueet aktivoituvat, Poijula mainitsee.

Toki resilienssiään voi vahvistaa myös vertaisryhmissä ja ammattilaisten avulla. Erilaiset terapiat, kuten kognitiivinen psykoterapia tai hyväksymis- ja omistautumisterapia, auttavat löytämään omia voimavaroja ja antavat rohkeutta nähdä pidemmälle.

Maailmalla on jo pitkään ollut käytössä yksilöille, työpaikoille ja yhteisöille suunnattuja resilienssin vahvistamisohjelmia. Poijulan mukaan tällaisia ohjelmia on myös MS-tautiin sairastuneille.

– Minusta olisi hurjan tärkeää, että meillä Suomessakin erilaisten kroonisten sairauksien sopeutusvalmennus- ja kuntoutuskursseihin kuuluisi osana myös resilienssin vahvistaminen. Ohjelmaan voisi kuulua muun muassa positiivista psykologiaa, omien tunteiden ja ajatusten tunnistamista ja pohdintaa, reflektointia ja itsesäätelyn harjoittamista.

Realismilla ja huumorilla

MS-tautia sairastava Auli Gröhn miettii, että on opittava suhteuttamaan ja kääntämään katse pois omasta navasta.

Joillakin on vahva resilienssi jo syntyjään, toiset vahvistavat sitä kokemusten myötä. MS-tautidiagnoosin 34-vuotiaana vuonna 2006 saanut imatralainen Auli Gröhn kuuluu molempiin ryhmiin.

Gröhn on aina ollut se, joka porskuttaa menemään ja tukee muita. Esimerkiksi, kun hänen perhettään kohtasi aikoinaan suuri onnettomuus, Auli kannatteli äitinsä vaikeiden aikojen yli. Toisaalta Gröhn miettii, että myös ikä ja kokemukset ovat vahvistaneet hänen resilienssiään.

MS-tauti vei Gröhnin pyörätuoliin jo sairauden alkuvaiheessa. Liikkumisvaikeuksien lisäksi hänellä on kognitiivisia ongelmia, fatiikkia ja unettomuutta.

– Iän myötä sitä oppii suhtautumaan asioihin rauhallisesti. Kaikki on oikeasti aika hyvin, jos kukaan ei ole kuollut eikä kuolemassa lähiaikoina. Sitä oppii panemaan asiat oikeisiin raameihin ja kääntämään katseensa pois omasta navasta.

Kaikki on oikeasti aika hyvin, jos kukaan ei ole kuollut eikä kuolemassa lähiaikoina.

Auli Gröhn

Gröhn määrittelee itsensä ulospäin suuntautuneeksi realistiksi. Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Ehkä ei juuri niin kuin itse haluaisi, mutta jotenkin kuitenkin. Hän huomauttaa, että se, miten reippaasti hän elämäänsä suhtautuu, voi vaihdella päivästä toiseen. On hyviä ja on vähän huonompia päiviä.

– Jotkut ovat luonteeltaan sellaisia, että vatkaavat asioita yökaudet ja varautuvat pahimpiin skenaarioihin. Asioiden vatkaaminen ei ole minun juttuni, vaan selviytymiskeinoni on se, että työnnän ikävät asiat taka-alalle. Voisihan näitä kipujakin märehtiä koko ajan, mutta minä pyrin unohtamaan ne.

Gröhn korostaa, että rajoituksistaan huolimatta hän pystyy tekemään vielä paljon asioita. Järjestötoiminta nappaa ison osan Gröhnin arkea: hän on Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen puheenjohtaja ja kuuluu myös Imatran vammaisneuvostoon. Muutama vuosi sitten hän aloitti vielä uuden harrastuksen, klarinetin soiton. Isovanhemmuus tuo elämään iloa ja valoa.

Myös huumori on kantava voima, kuten monelle muullekin kroonisesti sairaalle.

– Ilman huumoria en olisi varmasti enää edes elossa. Perheen kesken meillä on hyvinkin ronskia huulenheittoa.