Hiipuuko soveltavan liikunnan tarjonta kunnissa?
Valtion liikuntaneuvoston selvityksen mukaan resurssit ovat kutistuneet samaan aikaan, kun väestön ikääntyminen lisää liikuntapalvelujen tarvetta vuosi vuodelta.
Valtion liikuntaneuvoston elokuussa julkaistun selvityksen mukaan kunnat käyttivät soveltavaan liikuntaan rahaa keskimäärin vain 1,8 euroa asukasta kohden, mikä on aiempiin selvityksiin verrattuna laskenut. Myös liikuntaryhmien määrä on vähentynyt, ja nyt niitä on keskimäärin 9,6 ryhmää kymmentä tuhatta asukasta kohden.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille, on sielläkin jaettu niukkuutta.
– Sote-sektorin tarjoamien soveltavan liikunnan ryhmien määrä on laskenut olennaisesti verrattuna uudistusta edeltäneeseen tilanteeseen, kertoo selvitystyöstä vastannut tutkija Timo Ala-Vähälä Liikuntatieteellisestä seurasta.
– Kun vuonna 2019 kuntien sote-sektorit tarjosivat keskimäärin noin neljä ryhmää kymmentä tuhatta asukasta kohden, on määrä hyvinvointialueilla yksi per kymmenentuhatta asukasta. Toki osa palveluista voi olla kuntien näkymättömissä, hän avaa.
Miten tavoitetaan tarvitsevat?
Soveltavan liikunnan piiriin kuuluu noin 15 % Suomen väestöstä. Selvityksen mukaan suurin osa palvelujen käyttäjistä on ikääntyneitä ja naisia. Syitä miesten vähäisempään osallistumiseen ei tarkkaan tiedetä, sillä he vastasivat selvityksen osana olleeseen liikkujakyselyyn naisia vähemmän.
Ala-Vähälän mukaan tiedetään kuitenkin, että miesten ja naisten liikuntakulttuurit eroavat toisistaan. Kyse voi siis olla siitäkin, että soveltavan liikunnan tarjonta on houkuttelevampaa naisille kuin miehille.
Neuroliiton liikuntasuunnittelija Riitta Lehtonen tunnistaa laajemmankin kohtaanto-ongelman.
– Soveltava liikunta ei missään nimessä tavoita kaikkia kohderyhmiä. Kuten selvityksestäkin ilmeni, aika lailla ikääntyneitä me liikutamme, mikä on sekin tietysti todella tärkeää. Mutta meillä Neuroliiton kohderyhmässä on paljon työikäisiä henkilöitä, jotka kuuluvat soveltavan liikunnan piiriin ja tarvitsisivat sitä. Heidän tavoittamisensa on vaikeaa, hän kuvaa.
Soveltavan liikunnan suunnittelussa pitäisikin Lehtosen mielestä huomioida työikäiset ja nuoret paremmin.
– Päivisin järjestettävät ryhmät eivät sovellu kaikille työssä käyville. Lajikirjon kasvattaminen taas olisi nähdäkseni olennaista nuorten houkuttelemiseksi.
Väliotsikko tähän
Vähän liikkuvilla kynnys osallistua ryhmäliikuntaan on suurempi ja tieto tarjolla olevista ryhmistä vähäisempää. Vähän liikkuvat tahtovat myös muita enemmän heidän tarpeisiinsa räätälöityjä palveluja tutussa ja turvallisessa ympäristössä.
– Liikkujakyselyyn vastanneiden osalta vähän liikkuvien osallistumista saattoivat rajoittaa myös pelot ja häpeäntunteet. Mukaan menemiseen voi liittyä siis omia haasteitaan, Ala-Vähälä kertoo.
Vaikeavammaisten kohdalla vastaan tulee myös kuljetuspalvelujen ja mahdollisen avustajan tarve. Lehtolan mielestä liikuntaneuvonnan tulisikin olla yksilöllisempää.
– Liikuntaneuvontaa pitäisi kehittää siten, että se ei olisi pelkkää ryhmiin ohjaamista, vaan huomioitaisiin käyttäjä myös esimerkiksi esteettömyysasioiden kannalta, Lehtola sanoo.
Esteettömyyden edistäminen on edelleen haaste kunnissa. Vaikka kartoituksia tehdään, vain 13 prosenttia kunnista tekee niitä säännöllisesti. Esteettömyyskartoitusten koetaan kuitenkin johtaneen parannuksiin.
