CIDP:n hoito: Immunoglobuliinin annostelu onnistuu nyt kotonakin

Yksi ääreishermoston kroonisen tulehdussairauden, CIDP:n, keskeisistä hoitomuodoista on vasta-ainelääkitys immunoglobuliinilla. Lääkkeen annostelu on tähän asti toteutettu vain sairaalassa suonensisäisesti (IVIg). Kuukausittaisen tiputuksen kesto on tyypillisesti viidestä kahdeksaan tuntiin. Sairaalakäynnit ovat määrittäneet sairastavien muutakin elämää; oma kalenteri on pitänyt rytmittää sairaalan kalenterin mukaan. 

Uusi antotekniikka on tehnyt mahdolliseksi immunoglobuliinin annostelun kotona subkutaanisti, eli ihonalaisesti (SCIg). Hoito toteutetaan vatsan alueelle ihon läpi pistettävillä neuloilla ja pumpulla. 

Hoitoannos otetaan kerran viikossa ja kerta-annos on pienempi kuin suonensisäisessä hoidossa. Myös annostelu kestää vähemmän aikaa, tunnista kolmeen tuntiin, riippuen annoskoosta, neulojen määrästä ja käytetystä antonopeudesta.

Annostelun aikana on mahdollista tehdä kevyitä kotitöitä tai töitä työpaikalla. Annostelulaite ja lääke on myös mahdollista ottaa mukaan mökille tai matkalle. Laite on täysin mekaaninen, eikä tarvitse sähkövirtaa. Lääkeaine puolestaan säilyy huoneen lämmössä. 

Lieka sairastavan ja terveydenhuollon välillä piteni juuri huomattavasti.

Vähemmän haittoja

Ihonalaisessa annostelussa on muitakin etuja kuin joustavuus. Tiheämmän annosteluvälin ja pienemmän kerta-annoksen ansiosta seerumin immunoglobuliinipitoisuus pysyy tasaisempana ja lääkkeen aiheuttamat yleisoireet ovat vähäisempiä. 

– Kun lääke annostellaan suoneen, seerumin tasot ampaisevat ylös ja haittavaikutuksia tulee enemmän, kertoo CIDP-sairauteen perehtynyt neurologi Mika Saarela. 

Ihonalaisessa annostelussa haittoina voi alkuun esiintyä pistospaikan reaktioita. Hitaammalla annostelunopeudella ja oikealla pistotekniikalla niitä voidaan vähentää. Uudella menetelmällä tehdyissä tutkimuksissa yleishaittavaikutuksia ei ole ilmennyt.

– Se ei tarkoita, etteikö niitä voisi tulla, mutta haitat ovat ainakin selvästi vähäisempiä kuin infuusiohoidossa, Saarela sanoo.

Saarela muistuttaa, ettei ihonalaista hoitoa koskaan aloiteta suoraan, vaan CIDP:n lääkehoito aloitetaan aina suonensisäisellä lääkkeellä. Sitä kautta saadaan oikea annostelu ihonalaiseen hoitoon. 

– Toimiva annos on yksilöllinen. Eri henkilöiden seerumin pitoisuuksia ei sinällään voi verrata.

Lääke maksetaan ensin itse

Hoidon aloitus tehdään aina potilaalle parhaalla hetkellä. Se myös lisää hoitoon sitoutumista. Ihonalaisen lääkkeen aloitus on tehty lääkäreille helpoksi: erillistä b-lausuntoa ei tarvita, vaan lääkityksen voi aloittaa reseptillä.

Annostelupumpun potilas saa sairaalasta. Neulat, infuusioletkut ja ruiskut puolestaan kunnan tarvikejakelusta. Lääke haetaan itse apteekista, mikä tarkoittaa, että se tulee potilaan itsensä maksettavaksi. 

– Tällä hetkellä yhdellä SCIg-valmisteella on Kelan peruskorvattavuus. Näin ollen joko ensimmäisellä tai toisella hakukerralla Kelan omavastuu täyttyy riippuen potilaan muista lääkekuluista, Saarela sanoo.

Lääkkeitä on myös tulossa markkinoille lisää. 

Onko tuotteiden välillä eroja?

– Näkemys on, että ne ovat yhtä tehokkaita. Eroja on stabilointiaineissa, mikä voi aiheuttaa erilaisia sivuvaikutuksia, Saarela kertoo. 

Kaikki eivät lääkitse kotona

Lääkkeen annostelu kotona ei välttämättä toimi kaikille. On tunnistettu erilaisia tekijöitä, jotka voivat estää lääkehoidon kotona. Henkilö voi yksinkertaisesti potea neula- tai pistoskammoa. Jollekin taas terveydenhuollon kontakti on tärkeä ja side vahva. Kuukausittaisesta käynnistä ei haluta luopua. 

Pistoskammoisia lohduttanee tieto, että 4–6 neulan subkutaaniset neulasetit ovat niin pieniä, että ne eivät juuri satu. Sairaalaan kaipaavan taas kannattaa Saarelan mielestä punnita kotiannostelun joustavuuden ja sairaalahoidon sitovuuden välillä. Ketään ei kuitenkaan siirretä pakolla annostelemaan lääkettä kotonaan. 

Este voi löytyä myös toimintakyvyssä: annostelulaitteen käyttö vaatii sorminäppäryyttä. Jos esimerkiksi pinsettiote ei onnistu, laitetta ei pysty itse käyttämään. 

– Tällaisissa tilanteissa olemme kouluttaneet perheenjäseniä tai muita läheisiä laitteen käyttöön, Saarela kertoo. 

– Jos kotona ei ole henkilöä, joka tässä voisi auttaa, annostelu hoidetaan suonensisäisesti sairaalassa.