Uutta tietoa veren kantasolusiirrehoitojen riskeistä MS-taudissa

Verta muodostavan kudoksen kantasolusiirteitä käytetään yleisesti pahanlaatuisten verisairauksien hoidossa.

Autologista siirrettä käytettäessä tehdään ensin potilaan omien kantasolujen keräys joko verestä tai luuytimestä. Tätä seuraa luuytimen sekä sairastuneen että muidenkin solujoukkojen ”nollaus” vahvoilla solusalpaajilla. Tähän voidaan myös yhdistää koko kehon sädehoito tuhovasteen parantamiseksi. Tämän jälkeen aiemmin talteen kerätyt kantasolut palautetaan potilaan verenkiertoon. Kantasolut hakeutuvat luuytimeen ja veren solulinjat palaavat takaisin normaalille tasolle asteittain seuraavien viikkojen aikana.

Hoitomuotoa (AHSCT, autologous hematopoetic stem cell transplantation) on käytetty sekä tutkimusprojekteissa että muutamien kansainvälisten keskusten toimesta niiden ulkopuolellakin vaikeaoireisessa MS-taudissa lääkehoidon sijasta. Suomessa tätä hoitoa ei MS-tautiin ole toistaiseksi annettu. Myös helmikuussa päivitetyn Käypä hoito -suosituksen asiantuntijatyöryhmä asemoi hoidon roolin nykytiedon valossa vähäiseksi suhteessa erittäin aktiiviseen tautimuotoon käytettyihin lääkkeisiin. (1)

Kantasolusiirrehoito on kuitenkin osoittautunut muutamien julkaistujen potilassarjojen valossa hyvin tehokkaaksi keinoksi alkuvaiheen vaikeassa, tulehduksellisesti aktiivisessa MS-taudissa. Sen sijaan vuosia sairastaneet ja etenevään tautivaiheeseen siirtyneet potilaat eivät tästä hoidosta vaikuta hyötyvän. Hoito on lisäksi riskialtista, ja siihen voi sisältyä vakavia haittoja ilman pahanlaatuista perussairauttakin.

Haitat liittyvät hyvin pitkälle luuytimen tuhoamiseen käytettyihin solusalpaajiin: sekä käytettyihin valmisteisiin että niiden annoksiin. Lisäksi koko kehon sädehoito vaikuttanee vahvasti osaltaan siihen, miten keho jatkossa kestää ikääntymistä. Se ei kuitenkaan sisälly kaikkiin käytössä oleviin hoitoprotokolliin.

Kun luuytimen toiminta lyhytaikaisesti ajetaan alas, altistuu potilas erilaisille infektioille. Lisäksi rokotevasteet sekä suoja aiemmin sairastetuille infektioille voi merkittävästi ja edelleen ajan myötä korostuen heikentyä. Niinpä kaikki siirrehoidon läpikäyneet tulee rokottaa THL:n erillisen ohjeistuksen mukaisesti. Hoitoon on aiemmin liittynyt myös kuolleisuutta, mutta viime vuosina kaikki hoidon läpikäyneiden potilaiden seurannassa ilmenneet kuolemantapaukset on liitetty itse perustautiin ja sen komplikaatioihin. (2)

Tuore brittitutkimus tuo esille uusia, tärkeitä seikkoja verta muodostavan kudoksen kantasolusiirrehoidosta. MS-potilaiden autologisessa siirrehoidossa annetaan solusalpaajien rinnalla käytännössä aina anti-tymosyytti globuliinia (ATG). Se on joko hevosesta tai jäniksestä eristetty vasta-aineproteiini, joka tunnistaa ja tuhoaa T-lymfosyyttejä. Sen tiedetään vaimentavan siirrehoitoon liittyviä kehon immunologisia reaktioita etenkin vierasta, toisen ihmisen kudosta siirrettäessä (ns. allogeeninen siirrehoito).

Tutkijat seurasivat kaikkiaan 36 AHSCT-hoidettua ja samalla ATG-valmistetta saanutta potilasta vähintään muutamia viikkoja, valtaosaa vielä selvästi pitempään. Kaikilla havaittiin merkkejä EB-viruksen (Epstein-Barr -virus) aktivaatiosta. Lisäksi jopa 72 % pitkäaikaisseurannan piirissä olleista (18/29 potilasta) kehitti oheen vertamuodostavan kudoksen toimintahäiriön, joka ilmeni poikkeavana veren valkuaisainetuotantona. Osalle tästä oli seurauksena myös neurologisia oireita ja kuuden potilaan oirekuva vaati hoitoa. Tutkijat pitävätkin aiheellisena, että EB-viruksen tasoja ja sen mahdollisesti veren valkuaisaineisiin kohdistamia muutoksia seurataan aktiivisesti AHSCT-hoidetuilla. (3)

Fakta

Epstein-Barr -virus on mononukleoosia aiheuttava virus, joka jää infektion jälkeen kehoon uinumaan ilmeisesti selkäytimen hermosoluihin. Valtaosa väestöstä (jopa 95 %) kantaa virusta ja on siis myös vasta-ainepositiivisia. Lapsena sen aiheuttama sairaus on lievä, mutta aikuisiällä se voi aiheuttaa hankaliakin taudinkuvia ja juuri vertamuodostavaan kudokseen kohdistuvia reaktiivisia muutoksia, jopa pahanlaatuisia veritauteja. Viruksen vaikutukset vertamuodostavaan kudokseen selittänevät myös
sen, miksi etenkin tietyssä iässä sairastettu mononukleoosi lisää MS-taudin ilmaantumisriskiä.

Veren kantasolusiirrehoidot ovat kiistatta tehokas keino sammuttaa MS-tautiin liittyvä tulehdusaktiivisuus vaikeassakin sairauden muodossa. Siihen liittyy kuitenkin myös merkittäviä riskejä, joista osa on edellä kuvatun kaltaisesti havaittavissa jo varsin pian, mutta osa ehkä vasta vuosien kuluttua. Näistä jälkimainituista voidaan toistaiseksi esittää vain arvailuja, mutta immuunijärjestelmän ja muun elimistön ennenaikainen ikääntyminen ja siihen mahdollisesti liittyvät terveysriskit on yksi asiantuntija-arvioissa esiin noussut huoli. Vahvoilla immuunijärjestelmään vaikuttavilla lääkkeillä voi toki olla samansuuntaisia vaikutuksia, mutta nämä ovat kuitenkin lähes aina palautuvia, kun hoito lopetetaan.

Tutkimuspaloissa kerrotaan MS-tautia koskevista tutkimuksista. Palstaa toimittaa LL, neurologian erikoislääkäri Juha Multanen.

Lähteet:

  1. MS-tauti. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Neurologinen Yhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2019 (viitattu pp.kk.vvvv). Saatavilla internetissä: kaypahoito.fi
  2. Cohen JA et al. Autologous Hematopoietic Cell Transplantation for Treatment-Refractory Relapsing Multiple Sclerosis: Position Statement from the American Society for Blood and Marrow Transplantation. Biol Blood Marrow Transplant.2019 Feb 19. pii: S1083-8791(19)30139-9. doi: 10.1016/j.bbmt.2019.02.014. [Epub ahead of print]
  3. Mehra V et al. Epstein-Barr Virus and Monoclonal Gammopathy of Clinical Significance in Autologous Stem Cell Transplantation for Multiple Sclerosis. Clin Infect Dis.2019 Jan 15. pii: ciz047. doi: 10.1093/cid/ciz047. [Epub ahead of print]

Tule mukaan neuroyhteisöön

Neuroliiton 25 jäsenyhdistyksessä on noin 10 000 jäsentä. Yhdistykset mahdollistavat vertaistuen sairastuneille ja heidän läheisilleen ja tuovat yhdistystoiminnan lähelle. Jäseneksi voivat liittyä sairastuneet, läheiset tai muutoin toimintaa kannattavat ihmiset ja yhteisöt.

Liity jäseneksi