Lääketieteellisen tutkimuksen rahoitus romahtanut Suomessa
Pitkäjänteinen pureutuminen sairauksien juurisyihin on uhattuna, kun rahoitusmallit suosivat nopeatempoista, pinnallisempaa tutkimusta.
Selvitys lääketieteellisen tutkimuksen rahoituksesta on masentavaa luettavaa. Kun vuonna 1997 valtio rahoitti yliopistotasoista terveyden tutkimusta 91 miljoonalla eurolla, on rahoitus tänä vuonna alle neljännes, 21 miljoonaa. Valtion budjettirahoituksen supistuminen on rapauttanut etenkin kliinistä tutkimusta. Yhdentoista kotimaisen lääketieteen säätiön tekemän selvityksen mukaan kliinisten alojen tutkimusmenot laskivat 31 % vuosina 2010–2017.
Valtion budjettirahoitus, eli niin kutsuttu VTR-rahoitus, kattaa nykyisellään alle puolet yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimusmenoista. Ulkopuolisen rahoituksen merkitys suomalaiselle lääketieteelliselle tutkimukselle onkin suuri. Lääketieteellisten säätiöiden merkitys on nykytilanteessa kasvanut: paitsi säätiörahoituksen suhteellinen osuus, myös euromäärät ovat kasvaneet. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu ongelmaan. Säätiöiden säännöt määrittelevät usein tarkasti esimerkiksi sen, millaista tutkimusta mikäkin säätiö rahoittaa.
Valtion ja säätiöiden lisäksi rahoittajia ovat kotimaiset ja ulkomaiset yritykset, EU sekä ulkomaiset säätiöt.
Arvaamattomuus on myrkkyä
Muun muassa Lääkäriliitto on vedonnut kerta toisensa perään poliittisiin päättäjiin tutkimusrahoituksen puolesta. Koko tiedeyhteisö sai kuitenkin kylmää vettä niskaansa jälleen toukokuussa, kun hallitus esitti budjettiriihen jälkeen 35 miljoonan euron pysyvää leikkausta tieteen rahoitukseen. Tieteentekijöiden liitto laski, että käytännössä se tarkoittaa 80–90:tä tutkimushanketta vähemmän. Leikkaus lopettaa monivuotisia projekteja ja estää uusien käynnistämisen.
– Tiedepoliittinen rahoitus on täydellisesti hakoteillä Suomessa. Ei ole mitään strategista visiota siitä, miten Suomessa tehtäisiin korkeatasoista kansanvälistä tutkimusta. Uutiset siitä, että yliopistoilta viedään 35 miljoonaa, kuulostavat täysin kohtuuttomilta, lataa akatemiaprofessori Anu Suomalainen-Wartiovaara Helsingin yliopistosta.
– Rahoitus on ollut koko ajan heikolla, poliitikkojen armoilla. Jos vertaa kilpailijamaihin, meillä tilanne heikko. Yleensä on niin, että jos on kannuksensa hankkinut, niin yhteiskunta satsaa tutkimukseen, mutta meillä ei näin mene, vaan tutkijan on aloitettava nollasta. Tilanne on raadollinen, hän jatkaa.
Ennen kaikkea tutkijat kaipaavat rahoitukselta vakautta ja johdonmukaisuutta.
– Vaarana on, että lahjakkaat tutkijat siirtyvät ulkomaille tekemään tutkimustyötään. Sellainen kehitys köyhdyttäisi suomalaista tiedeyhteisöä, sanoo Lääkäriliiton puheenjohtaja Tuula Rajaniemi.
Kliinisen tutkimuksen rapautumisen nähdään vetävän mattoa myös jo tehtyjen investointien alta. Suomessa on viime vuosina panostettu yksilöllistettyyn lääketieteeseen ja tutkimuksen infrastruktuuriin perustamalla syöpäkeskus ja kansallisia osaamiskeskuksia sekä biopankit. Lääkäriliiton mukaan näistäkään investoinneista ei saada täyttä hyötyä, ellei kliinisen tutkimuksen perusrahoitus ole kunnossa.
Kliinisen tutkimuksen vähentyessä vaarana on myös, että uusimpien tutkimustulosten ja hoitomuotojen käyttöönotto hidastuu. Lääkäriliitto onkin esittänyt, että valtion tutkimusrahoitus tulisi viisinkertaistaa 100 miljoonaan euroon vuoteen 2025 mennessä.
Jatkuvaa taistelua rahoituksesta
Epävarma rahoitus ja pätkätyöt ovat tutkijan työlle tyypillisiä. Apurahan saaminen ennen ensimmäisen artikkelin julkaisua voi olla hankalaa. Apulaisprofessori Merja Voutilaisen kokemus on, ettei rahoituksen saaminen helpotu, vaikka työuraa olisikin jo takana.
– Rahoituksen saaminen on vaikeutunut entisestään. Väitöskirjojen tekemiseen vielä heruu rahaa, mutta mitä korkeammalle pyramidissa mennään, sitä vaikeampaa rahoitusta on saada, hän toteaa.
Tutkijayhteisössä ollaan myös huolissaan tutkimuksen pinnallistumisesta. Nykyisessä rahoitusympäristössä tutkijoilta odotetaan julkaisuja ja artikkeleja vuosittain. Sairauksien juurisyihin pureutuva tutkimus on kuitenkin hidasta. Tuloksia tulee keskimäärin 5–8 vuoden välein.
Voutilainen on kiitollinen siitä, että on onnistunut saamaan rahoitusta tutkimukselleen. Mutta:
– Käytännössä rahoitusta on haettava jatkuvasti. Pre-kliiniset, eli eläinkokeet ovat vielä erityisen kalliita toteuttaa, hän sanoo.
