Optimistilla on valoisa tulevaisuus
Viime marraskuussa tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun neurologi kertoi minulle, että en enää koskaan juoksisi tai pyöräilisi. Onneksi hän oli väärässä.
Saamani MS-diagnoosi vaikuttaa toki tekemiseen, mutta este se ei ole. Kesällä ajelin Lapin tuntureilla fatbiken kanssa yli 30 kilometrin päiväreissuja. Puolimaratonin juoksin 2018 aikaan 2.08. Tänään viimeksi menin ilveksen jälkien perässä seitsemän kilometrin matkan 27 asteen pakkasessa.
No ok, en juossut koko matkaa ihan täysillä. Saatoin kävelläkin.
Sen sijaan MS-taudin dramaattisista vaikutuksista hiihtoon neurologini ei osannut varoittaa. Olen joutunut lyömään sukset naulaan, sillä toisin kuin pyöräillessä, hiihtäessä vasen jalkani ei suostu jarruttamaan. Se on johtanut mielenkiintoisiin – ja potentiaalisesti hyvin vaarallisiin – tilanteisiin.
Se, mihin MS-tauti ei kohdallani lopultakaan ole vaikuttanut, on positiivinen elämänasenne. Olen välillä kirjaimellisesti kontannut, eikä hymyä välttämättä ole erottanut irvistyksestä, mutta niin vain olen pysynyt arjessa kiinni. Siihen on vaikuttanut paljon myös samanmielisten seura. Perheeni, ystävät ja vertaiset ovat jakaneet myönteisen suhtautumisen elämään sen kaikkine vivahteineen.
Pelkkä positiivinen asenne ei ketään paranna, mutta huomaan sen vaikutuksen suoraan omaan vointiini. Siinä on myös syy, miksi olen vetäytynyt erilaisista netin keskusteluryhmistä. Kaikkialta verkosta tuttu kärjistäminen ja suoranainen huuhaa ovat löytäneet sinne tiensä. Myönteiset kokemukset arjesta sairauden kanssa eivät tunnu mahtuvan osaksi keskustelua. Kun palstoilla hengaaminen alkoi viedä enemmän voimia kuin antoi, päätin keskittää aikaani muuhun.
Sillä minusta syitä olla optimistinen kyllä löytyy.
Sairastuessani lääkärini totesi, että olen onnekas, että sairastuin juuri silloin, enkä viisi vuotta aiemmin. MS-lääkitys oli kehittynyt muutamassa vuodessa niin paljon, että ennustekin oli rohkaisevampi.
Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin, MS-taudin hoito on edelleen kehittynyt. Oikeastaan harpponut eteenpäin. Voin kuvitella, miten lääkärit neurologian poliklinikoilla toteavat potilailleen nyt samoin, kuin aikanaan minulle.
Kehityksen seuraaminen herättää minussa innostusta ja toiveikkuutta. Olisipa upeaa kokea se päivä, kun jokin tutkijaryhmä kertoo, mikä tämän taudin aiheuttaa ja esittelisi parannuskeinon. Jaksan uskoa, että vielä koenkin.
Kimmo
Kirjoittaja on Lapinhullu luontokuvaaja, joka suunnittelee jossain vaiheessa muuttavansa vaimonsa kanssa pysyvästi pohjoiseen.
Silminnäkijä-sarja on osa Neuroliiton 50-vuotisjuhlavuoden sisältöä. Neuroliitto juhlii tiedon merkeissä, muun muassa erilaisten webinaarien, podcastien ja verkkosisältöjen parissa. Juhlavuotta ovat mukana tukemassa Bristol Myers Squibb, Merck, Novartis ja Roche.
